torstai 20. elokuuta 2009

HelpHelpHelp

Okei, eli sain vasta nyt netin käyttöön, mutta olin kirjottanut kaksi postausta etukäteen. Joten lukekaa ne myös. Niissä on minun ekoista päivistä ja matkasta Flridaan. Sori, että kesti!


Yritän pitää tämän postauksen lyhyenä, koska noi aiemmat on pitkiä..


Floridan jälkeen palailtiin normi elämään. Paitsi, että minä autoin Kayleighia sen töiden kanssa, ja minä saan myös palkkaa siitä! Tulee käyttöä niille rahoille, koska kameran korjaaminen tuskin on ilmaista... Siivoiltiin Janan luona ja ruokittiin eläimiä. Ja kasteltiin puiden taimia. Se kesti ihan älyttömän kauan, koska puita oli ainkin 50!


Perjantaina minä, mom ja Kayleigh lähdettiin auttamaan hevosia, jotka oli nääntymäisillään. Ne oli järkyttävässä kunnossa! Kylkiluut näkyi, kaviot oli todella huonossa kunnossa ja harjat ja hännät oli ihan sotkussa. Yhdellä oli jopa rautalankaa harjassa... Osa hevosista siirreettiin entisen karjahuutokaupan tiloihin ja osa vietiin toiseen paikkaan. Me oltiin karjahuutokaupan tallilla auttamassa, me laitettiin niille vedet ja annettiin ruokaa. Minä kyllä ymmärrän miksi ihmiset tekee tätä, kun tietää, että auttaa tulee ihan älyttömän hyvä fiilis! Me oltiin myös lauantaina auttamssa hevosia, ja muut lähti myös sunnuntaina, mutta minä jäin kotiin, koska Olin vähän kipeenä, ääni oli melkein mennyt ja nenä vuoti. Saattoi olla myös vähän kuumetta, mutta en tiedä missä on kuumemittari, joten en ole varma... Mutta nyt helpottaa anyway!


Miten siellä Suomessa menee? Onks jausaa kun koulu alkoi?

Nyt on hyvä hetki mennä nukkumaan, jos jaksoitte lukea kaikki noi tekstit!

6 kommenttia:

  1. hahaha joo ihanaa ku koulu alko <3333 ja sannin synttärit oli best paitsi piiperö jotai kiles YLLÄRI!
    mut vähä kivaa et sul on siel kivaa ja nähää sitku joskus taas tuut sielt himbeeen =) <3
    t. ELKKU

    VastaaPoista
  2. Soitan sulle vknloppun, ok? en pysty kirjottaa tänne ku rupeen koht itkee ja meil on täss ussan tunti :D:D aah, miss u < 3 hiiiiiirveen paljon haleja ja jutellaa koht plz!

    Emmi

    VastaaPoista
  3. oooomama oon iha kateelline ku oon lukenu näit! kuulostaa ihanalt ja nii erilaiselt ku tääälääääää kylmyydessä :--(
    ps. onks good looking gyus ;)

    VastaaPoista
  4. jelouuu potso <3 toi kuulostaa iha törkeen kivalt noi kaikki jutskat siel jajaj arvaappa mitä must on tulla kauhee hikke manalas ja käyn koulus JOKA päivä, kelaa sitä ;) harmi ku et ollu mun syndeil jäit paitsi piiperö dragediast tai en tiiäkkää mite se kirjotetaa mut niii hehehe. täääl on kaikki viel aika normisti tai yhtää snakechildii ei oo ainakaa (VIEL) syntyny, mut kyl seki viel koittaa mä en lupaa veli mä vannon =)=) eiks sulki alkanu jo skoole, millast on ollu tell me babyyy? 8) pidä hauskaa siel beeärnolla ja kirjotteleppas tännenäin! tee MIE(s)

    VastaaPoista
  5. Emmi, soita millon haluut! Mä yritän vastaa tai sitte soitan takas kun kerkeen. Mulla on kanssa ikävä kaikkia, yritän olla ajattelematta teitä koska rupeen itkee muuten...

    Hahah on täälä jotain ihan jees näkösii tyyppei :D

    Sanni mitä! Joka päivä koulus! :D:D se on hyvä ettei yhtäkää snakechildia oo vielä syntyny 8) tosii harmi etten ollu sun syndeinä siellä...

    halit kaikille <3 pitäkää teki hauskaa siellä!

    VastaaPoista
  6. äs aa än än ii 8-)2. syyskuuta 2009 klo 14.52

    Jooo mähä sanoin et must on tullu hikke =) heeei oliks kiva koulu muuute?!?!??!

    VastaaPoista